Metsästys on kiinnostanut minua aivan nuoruudestani asti, ensimmäiset erämuistot ovat metsäpaltoistamme, Salon ja Pirttisalon kankailta. Kävimme työssä siellä, kun raivasimme sinne kytöpeltoja Pirttinevan laitaan, Myllylään. Silloin oli kaikenlaista metsänriistaa vielä pyydettäväksi asti, lintu ja ajokoira pyynti oli jo silloin yleisin pyyntitapa, mutta muutamat vanhat pyytäjät käyttivät niitä vanhoja pyyntimenetelmiä vielä 40 luvun lopulla. Kerran kulkemani polun varrella näin pyynnissä olevan tinturin ja toisella puolen nevaa myöhemmin ketun kävyn eli käpälälaudan. Ketun pyynnissä oli yleisesti jälkiraudat ja syöttiraudat, myös myrkkypyyntiä harrastivat naapurin vanhat erämiehet. Jäniksen langat olivat yleisiä niiden kulkupaikoilla, ja pikkupojat pyysivät kärppiä loukuilla ansaitakseen vähän rahaa omiin tarpeisiinsa. Oravan pyyntilupa jos myönnettiin, niin se tiesi pyyntimiehille kiireistä aikaa. Marras- joulukuussa oli lyhyt aika päivästä jolloin näki ampua, joten se aika piti käyttää tarkoin hyväksi, iltapimeällä nyljettiin saalis ja puhdistettiin nahat kuivumaan. Iltatöitä riitti kun vielä piti ladata panokset seuraavaa päivää varten.
Ollessani noin kymmenvuotias pääsin serkkupoikieni Kaukon ja Laurin kanssa ensimmäiselle metsästysretkelle. Tulin setäni Oivan kotiin Toivolaan jo edellisenä iltana, siellä suunnittelimme retkeä iltamyöhään ja latailimme 16 kal. haulikon messinkisiin hylsyihin uudet panokset. Aamulla varhain söimme aamiaisen ja otimme reppuihimme Ainon tekemät eväät. Olimme suunnitelleet retkestä Hannijärvelle kaksipäiväistä, matkaan lähdimme Pirtinmäeltä kohti määränpäätä. Hupi koira oli odottanut tätä reissua varmaan eniten, nytkin se meni menojaan, ei aikaakaan kun alkoi kuulua haukku Pirttiluoman ojan läheltä, siellä oli teeri haukussa. Kauko kokeneimpana lähti hiipimään haukulle ja kohta kuului pamaus ja teeri oli koiran hampaissa, Hupi sai osansa kun suolistimme linnun ja matka jatkui. Saimme vielä toisen teeren haukusta ja Lauri ampui pyyn, joka pyrähti läheisen puun oksalle ihmettelemään nuoria pyyntimiehiä.
Hannijärven nuotiopaikalle tultuamme laitoimme heti tulet ja keitimme teet, ja söimme Ainon tekemiä hyviä eväitä. Kiersimme vielä järven, jossa oli kyllä koppelonpoikue, mutta aina kun hiivimme haukulle linnut karkkosivat jostain syystä. Illan tullen aloimme valmistautua yöpaikan valmistamiseen, haimme hakoja, koivunoksia ja sammalta petipaikkaan, joka oli suuren kaltevan kiven kupeessa. Iltanuotiolla kynimme saaliit ja aloimme paistaa niitä siinä tulen hehkussa, eihän se oikein paistunut kunnolla ja vielä kun suola oli unohtunut repusta, niin Hupi taisi saada suurimman osan saaliista. Iltahämärissä makailimme petillä ja pojat kertoivat huimia juttuja isänsä ja muiden kylän miesten pyyntiretkistä. Jostain syystä uni ei ollut tullakseen vaikka oli jo se aikakin, ja niin siinä kävi, että pyyntimiehille tuli koti ikävä. Vaikka oli jo melko hämärä lähdimme kävelemään monen kilometrin taivalta kohti Toivolaa. Siinä olikin kestämistä, kun vanhempi väki kiusoitteli meitä tämän keskeytyneen yöretken takia.
Tästä reissusta jäi sellaiset muistot, että suunnittelin oman aseen ostoa jatkuvasti. Eikä aikaakaan, kun kuulin jostain, että Koivukankaan Eevaltilla olisi Orava merkkinen pienari myytävänä. Kerroin isälle heti tämän uutisen, ja sain hänetkin vähän innostumaan asiasta. Eräänä iltana sitten lähdimme pyöräilemään kirkolle jossa, Elmi ja Edvaltti asuivat kunnantalon yläkerrassa. Odotin hartaasti, että miehet lopettaisivat “ilmoista” puhumisen, ja pääsisimme asiaan, jota varten olimme kylälle tulleet.
Vielä Edvaltti alkoi puhella niistä hänen nuoruuden ajoista, jolloin köyhyys oli kova ja elanto piti hankkia lähestulkoon metsästämällä. Silloin oli metsänriistaa joka puolella, ja hänkin nuoremman veljensä Göstan kanssa metsästivät lintuja ja jäniksiä omaan käyttöön, ja paljon Kokkolan kauppiaillekin myytäväksi. Viimein Edvaltti meni kamarin puolelle ja toi sieltä nähtäväksi pienarin nähtäväksi. Asetta esitellessään, hän avasi aseen tukissa olevan ruuvin, ja irroitti perän ja piipun toisistaan, hän näytti kovertamansa perän sisään syvän uran, jonka oli täyttänyt sulalla lyijyllä. Tällä tavalla aseesta oli tullut tukevampi ampua, koska ase oli muuten kovin kevyt. Minä olin heti valmis tekemään kaupat, mutta isä ehkä kiusoitellen, vielä empi, mutta kyllä se pienari meidän mukaan lähti, kun hintakin tuntui sopivalta.
Seuraavana aamuna 16.12.1953 ajoin heti vanhalle lääkärinmäellä olevalle nimismiehelle, kantoluvan hankkimista varten. Siellä Uudentalon Anja kirjoitti minulle aseen kantoluvan ja panoksille ostoluvan. Se oli silloin vapaampaa, kun en muistanut numeroita aseesta, Anja kirjoitti vain lupaan pelkän Metsästysase ja tämä lupa on vieläkin minulla käytössä. Tästä alkoi sitten kova aseen käytön harjoittelu ja ampuma harjoitukset, kaikki naapurin pojatkin olivat tässä touhussa innokkaasti mukana. Siinä tuli tutuksi penniläiset, puolipitkät ja pitkät pienoiskiväärin panokset, niistä puhuttiin ja niitä vertailtiin iltaisin poikajoukossa.
Siihen aikaan oli erikoisen paljon riistaa, ja ehkä huonon marjasadon vuoksi linnut alkoi tulla viljapelloille syömään. Se oli se erikoinen peltopyynti syksy, minunkin ensimmäinen. Muistan kun innolla odotin pyynnin alkua, joka oli syyskuun ensimmäinen päivä. Viljankorjuun lomassa olin seurannut lintujen käyttämiä peltoja ruokailupaikkoinaan, Huhdan pellot metsän keskellä olivat lintujen vakituisia käyntipaikkoja. Sinä ensimmäisen pyyntipäivän aamuna heräsin varhain, otin teen kanssa muutamia äitini paistamia lättyjä, latasin reppuni,tarkistin panokset ja suuntasin kohti Huhdan peltoja. Vielä oli melkein säkki pimeää, mutta tuttua tietä osasin hyvin kaurapellon reunaan. Tarkistin hyvät ampumalinjat pajupuskan takaa kauraseiväs riville, joihin oletin lintujen tulevan. Vähitellen aamu alkoi valkenemaan ja lintujen tulo lähimetsän puihin kuului, kun istuivat niihin. Viimein rohkeimmat linnut lensivät pellolle, toiset suoraan seipäälle, toiset alas varisseita jyviä syömään. Moneen kertaan yritin tähdätä lähellä ruokailevaa teerikukkoa, mutta oli vielä liian pimeää, ajattelin ottaa varman päälle. Seurasin mielenkiinnolla etäämmällä kahden teerikukon ottelua, ehkä ruokapaikasta tai lähellä olevista naaraista.
Kun jyvä alkoi näkyä hahlosta, kohdistin pienarin kohti seipään nokassa ruokailevaa ukko teertä. Jännitti kovasti, mutta viimein sain sihdin kohdalle ja laukauksen jälkeen huomasin teeren räpiköivän seipään juurella. Se oli elämäni ensimmäinen saalis, samana aamuna ammuin pari muuta, koppelon ja ukkoteeren. Kyllä oli miehekäs olo, kun astelin kotiin lintu nippu repun päällä roikkuen, ja kotiin tullessa sain suurta arvonantoa kotiväeltäni saaliini johdosta.
Matti Toivonen
Etusivulle
