Muistan aina ne onnelliset lapsuuden ajat kun Kälviänjoen pienessä saaressa hoitelin kaniperhettä jonka olin saanut hankituksi äitini suosiollisella avulla. Silloin tunsin niin suurta riemua siellä saarella, että hoivaamisen lomassa lauloin kaikki pyhäkoulussa oppimani laulut. Myöhemmin vartuttuani jouduin opettelemaan kaikki karjanhoitoon ja maatalouteen liittyvät työt pienellä maatilallamme.

Sotien jälkeinen maatalous oli varsin vaatimatonta hevosaikakautta, elettiin lähes oma- varaisesti, karjasta saatiin maito, voi, juustot, lihat ja nahoista jalkineet, vällyt, hevosvaljaat ja paljon muuta. Maata viljelemällä saatiin leipä ja puuroaineet ja pellosta perunat sekä juurekset ja karjalle rehut talvea varten. Metsästä saatiin polttopuut ja tarvepuut joista tehtiin kaikki talossa tarvittava; reet, kärryt, rakennukset, huonekalut ja monenlaiset muut, talossa tarvittavat esineet. Rahaakin silti tarvittiin vaatteisiin, erilaisiin ruokatarpeisiin, sokeri ja kahvi olivat ylellisyyttä, mutta niitä hankittiin aina korttiannoksen verran ainakin vierasvaraksi.

Muistan aina kuinka kovantyön takaa äitini hankki rahaa suuren perheen tarpeisiin. Meillä oli pitkään ollut kasviviljelyä pihapiirissä joenrannassa ja äiti kävi Kokkolan torilla myymässä porkkanoita, punajuuria, tilliä, persiljaa kaalia, herneitä ja monia muita lajeja. Illalla kasteen aikana otettiin kasvit maasta kasseihin ja laatikkoon pyörän jopparille ja aamulla varhain piti polkea torille aamu seitsemäksi, sitä ennen äidin piti lypsää käsin lehmät ja laittaa jotain aamiaista perheelle, ajomatkakin mutkaista ja mäkistä soratietä oli yli kaksikymmentä kilometriä. Useimmiten kuitenkin tavarat meni kaupaksi ja äiti sai tehdä tarvittavat ostokset lujalta hankkimallaan rahalla.

Hyvin nuorena, ennen armeijan aikaa, minulla alkoi kiinnostus kaikkeen vanhaan tavaraan ja perinteeseen ja aloin keräilemään harrastuksena kaikenlaista taloustavaraa, maatalouskoneita, moottoreita, yleensä mikä oli käsin tehty ja oli monesti hyvinkin huolimattomasti ulos jätetty. Usein tuli mieleen kun tavaraa oli kaikki rakennukset täynnä, että nämä kaikki tulisi olla jossain kaiken kansan nähtävänä ja siitähän tulikin ajatus laittaa paikka jossa maaseudusta vieraantuneet ihmiset voisivat palata ”juurilleen”. Unelmista alkoi tulla totta, vuonna 1984 aloimme siirtää vanhoja rakennuksia omistamallemme tontille 8-tien varrelle Kokkolan kupeeseen. Suunnittelimme eläintarhan ikään kuin karjapolun varrelle vanhoihin entisajan karjarakennuksiin. Porot, vuohet, lampaat sekä monet muut eläimet asuvat ”lapsineen” polun varrella olevissa aitauksissa koko kesän ajan.

Pihapiirissä tepastelevat kissan ja koiranpennut ovat lasten ja monesti aikuistenkin parhaita lemmikkejä, niitähän voi hoitajan opastuksella hoitaa ja helliä, suuri siipikarjaparvi johtajanaan riikinkukko, esittäytyy ylväänä omalla reviirillään. Maine ja Effi ponit seuranaan aidan takana Fettu ja Putte possut tulevat toimeen hyvin keskenään. Karjapihalta lähtee tie museokylään jonka raitilla on kyläkauppa, suutarintupa, maitohuone, erämuseo, konemuseo, kivinäyttely, puusepäntehdas, torpanalue sekä 40-luvun kyläkoulu jossa voi käytännössä opetella ja muistella entisajan koulunkäyntiä. Museokylässä on 1800-luvun hevoskierrolla toimiva meijeri joka käynnistetään tarpeen mukaan, samoin jauhomylly, joten perustoiminnot kylässä on taattu. Museokylän rakennuksiin ja pihapiiriin on saatu esille lähes kaikki vanhat ammatit, joita on kymmeniä, näissä kaikissa on helpompi elvyttää vanhaa perinnettä työnäytöksien avulla.

Karhulahdesta tuotu Antintupa on naisten käsityötaiturien paikka. Siellä voi kokeilla vaikka matonkutomista tai karstaamista ja kehräystä, taikka vain istahtaa keinutuoliin ja antaa ajatuksen lentää niihin äitien ja mummujen monitaitoisiin askareisiin. Matintalolla voi tutustua lastenmuseoon, 50-luvun kalustettuun huoneeseen, sekä radio- ja ompelukonenäyttelyyn. Lapsia olemme halunneet erityisesti perehdyttää vanhaan perinteeseen, kaiken vanhan asumisen esittelyllä, ja onhan paikalle rakennettu entisajan lasten puuhapuistokin, jossa lapset saavat omakohtaisen kosketuksen entiseen leikkikulttuuriin.

Eniten poikia ja miehiä kiinnostaa vanhat autot ja traktorit työvälineineen. Sieltä alueelta ei poikia helposti pois saa, kun pitää kymmenissä koneissa keritä käydä ohjailemassa. Viereisessä metsässä oleva eräpolku ja eränkävijän torppa houkuttelee tutkimaan polun varrella olevia entisajan pyyntimenetelmiä ja vaatimatonta elämää pienessä torpassa.

Nyt on toteutunut pitkäaikainen haaveeni, saada vanha puulaiva museokyläämme. Tämän vanhan kalastusaluksen avulla tullaan esittelemään rannikon laajaa laivanrakennus aikakautta menneiden sukupolvien ajoilta. Laivan sisätiloihin tulee iso näyttely Nooan arkista eläimineen. Samassa tilassa voidaan pitää erilaisia tilaisuuksia, kuten erilaisten kerhojen, pyhäkoulujen ym. päättäjäisiä aiheeseen sopivissa tiloissa.

Tähän on tultu ja unelmista on tullut tosi. Toivottavasti monikymmentuhantinen vuosittainen matkailijajoukko pääsee tämän rakentamamme alueen kautta tutustumaan siihen esi-isiemme vaatimattomaan elämään ja alkutuotantoon.

Matti Toivonen

Etusivulle